Ensin oli aika hoitajalle, joka kyseli kauheasti ja kirjasi senhetkisen vointini tietoihin. Aiemmin otetut labrat oli ok ja niiden osalta ei ollut estettä aloittaa lääkitystä.
Infuusiohuone oli ihan kivan näköinen. Ei tarvinnut sängyssä maata, vaan siellä oli sellaiset säädettävät tuolit. Vähän niin kuin hammaslääkärissä. Tuoleja oli vierekkäin kolme, joista itse olin yhdessä ja toisessa lopeteltiin juuri toisen potilaan hoitoa.
Sain ensin allergialääkettä vähentämään mahdollisia sivuvaikutuksia ja muita reaktioita. Sen vaikuttamista piti odottaa 30min ja siinä samalla toinen hoitaja meni sekoittamaan lääkettä. Sitten alkoi se verisuonien metsästäminen... Ensin käskettiin juoda monta kupillista vettä ja laitettiin käsiin sellainen lämpöpeitto, jonka oli tarkoitus tuoda suonet esiin. Sitä pidin sen aikaa kun odoteltiin toisen lääkkeen vaikuttavan ja toista vielä sekoitettiin.
Harjoittelijalle en antanut lupaa laittaa kanyylia. Vanhempi hoitaja sanoi, ettei tiedä saako itsekkään sitä laitettua, kun ei niitä suonia tosiaankaan näy. Ihme kyllä, kanyylin laitto onnistui kerrankin ekalla yrittämällä. Toki meni vähän huti ja venkslattiin edestakaisin ja kipiää todellakin tuli, mutta eipä tarvinnut montaa reikää tehdä kumminkaan. Stressitaso laski huomattavasti kun kanyyli oli paikallaan. Kipein osuus oli ohi.
Sitten laitettiin biologinen lääke tippumaan. Kun ei tarvinnut enää kanyylin laittoa pelätä, niin nyt iski pelko mahdollisista oireista, mitä lääke voisi aiheuttaa. Lääke tippui tunnin ja ensimmäinen 30min meni hyvin. Sen jälkeen alkoi aivan järkyttävän kova väsymys. En meinannut millään pysyä hereillä. Sitten alkoi vähän tuntumaan kurkussa ahtaalta ja raskaalta hengittää. Se meni kuitenkin ohi, eikä vointi mennyt kovin pahaksi. Lääkkeen anto meni siis ihan hyvin! Pienillä reaktiolla päästiin ainakin ekalla kerralla.
Tämän jälkeen piti olla vielä 2 tuntia tarkkailussa. Sain kyllä kävellä käytävillä ja käydä kanttiinissa, mutta sairaalan alueelta ei saanut poistua. Parin tunnin päästä piti käydä näyttämässä nenänsä hoitajille, ja jos kaikki hyvin, pääsi kotiin. Sen pari tuntia vietin miehen kanssa kanttiinissa syöden salaattia ja koittaen pysyä hereillä. Oireita ei tullut lisää ja verenpaineet oli ihan hyvät. Hemoglobiini oli aika huono, alle sata taas, mutta se nyt oli jo ihan "normaalia" minulle.
Pääsin siis lähtemään kotiin.
Nukuin melkein koko ajomatkan kotiin ja kun kotiin päästiin nukahdin samantien sohvalle. Mies teki viereisessä huoneessa työhommia ja tytär oli mennyt mummulaan hoitoon hoitopäivän jälkeen. Onneksi... Sain levätä ja oikeastaan taisin nukkua siihen asti, että taapero tuli kotiin. Iltapalaa ja taas nukahdin sohvalle. Kun siitä taas heräsin, otin illan lääkkeet ja kiipesin yläkertaan sänkyyn nukkumaan. Vointi ei ollut hyvä. Pyörrytti, oli huono olo ja raskas hengittää, mutta nukuin kuitenkin koko yön hyvin.
Aamulla kun heräsin, oli edelleen vähän huono olo ja raskas hengittää. Kun sain tyttären laitettua hoitoon, menin takaisin nukkumaan. Nukuin johonkin yhteen asti ja kun heräsin, oli vointi ihan erilainen. Väsymys oli kamala, mutta oli ihmeellinen olo, koska juuri sillähetkellä, ei sattunut juuri mihinkään kohtaan. Kävelin pitkin tupaa edestakaisin, ylös ja alas ja välillä kävin pihallakin. Portaat ei ole tuntuneet noin helpoilta moneen kuukauteen. Jos tein näin tai noin, normaalisti lähtisi jalat alta kivun takia, mutta ei nyt. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen pystyin kävelemään suorassa ja normaalisti. En klenkannut toista jalkaa tai ottanut tukea mistään liikkuessani. Selkäkin tuntui paremmalta. Selässä on kuulemma välilevyn pullistuma. Olen valittanut sitä jo 3 kuukautta ja nyt vasta lääkäri sai sanotuksi, että siellä on tämmönen juttu, mille ei tehdä nyt mitään. Nyt siis selkäkin oli parempi.
Oli niin epätodellinen olo kun ei juurikaan sattunut. Kaupassakin käynti oli ihan erilaista. Kun normaalisti otin kärryt, että sain jostain tukea, jos kaupassa päättää selkä pettää ja jalat lähteä alta. Nyt otin korin ja kävelin normaalisti, ilman että klenkkasin yhtään. Alahyllyn tavaratkin nousivat vaivatomasti koriin.
Eilen oli mahtava fiilis!! En toki ajatellut että nyt se ihme parantuminen tapahtui vaan toivoin, että jos se nyt tästä lähtis pikkuhiljaa. Jaksoin jopa vähän askarella sytykeruusuja. Ne kun pakkaa aina olla loppu. Niillä on kuulemma hyvä sytyttää stokeri.
Tänään, aamulla kun heräsin, ei ollutkaan sitten enää yhtään hyvä fiilis... Huono olo, sydämellä oli taas ihan uusi rytmi, pyörrytti ja oli kuumetta. Tänä aamuna oli aika kova työ saada tytär valmiiksi päiväkotiin lähtöä varten. Onneksi minun ei itse tarvitse lähteä aamulla autolla viemään lasta hoitoon, vaan mummu tulee hakemaan lapsen. Luojan kiitos!!! Kasa nappia naamaan ja sohvalle lepäämään. Pari tuntia siinä meni, mutta sitten oli vointi parempi. Edelleen väsynyt, mutta enää ei pyörryttänyt, pumppu oli taas ruodussa ja kuume oli laskenut.
Sen olen huomannut, että tämä uusi lääke on nyt parissa päivässä aiheuttanut entistä pahemman turvotuksen. Saa nähdä miltä ilta näyttää... Ei siis ainakaan vielä mitään ihmeparantumista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti