Kuntoutus

Eilen pääsin kotiin kuntoutuksesta.

No miten se nyt sitte meni? Oliko kivaa ja olkiko siitä mitään hyötyä? Jäikö mitään käteen?

Noh... 
Maanantaina aikaisin aamulla taksin piti tulla minua hakemaan kotoa kuuden jälkeen. No myöhässähän se tuli ja kyydissä olikin jo joku mummuska ja paapuska. Heidän takiaan taksi oli myöhässä.. Taksikuski pahoitteli kovasti tapahtunutta ja kertoi, että nykyään kela koittaa säästä kuluja ja tunkee mahdollisimman monta asiakasta samaan kelataksiin. No sinäänsä hyvä, niin minun ei tarvinnut olla sosiaalinen ja koittaa viihdyttää taksikuskia, vaan tämä mummuska hoiti sen puolen. Tämä vanhapari tiputettiin tayssiin ja minä jatkoin matkaa Kangasalaan. Juuri ja juuri ehdin ajoissa perille.

Meitä oli ryhmässä yhteensä 9 ja minä olin tietysti porukan kuopus. Ainut jolla oli SLE diagnoosi. Kurssi oli harvinaisten sidekudossairaiden kurssi, joten meitä harvinaisia oli eri diagnooseilla mukana. 

Vaikka olin ainut SLE-tapaus, koin silti saavani hyvin vertaistukea. Vaikka diagnoosi oli muilla eri, kaikilla kuitenkin se yhteinen tekijä oli sama. Harvinainen reumasairaus, kipu ja väsymys. Samanlaisia oireita meillä kaikilla oli paljon diagnoosista riippumatta. Mm. niveloireet, iho-oireet, nukkumattomuus, lihassäryt, muistiongelmat, hiustenlähtö, jne. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pikäksi...

Viiteen päivään mahtui paljon luentoja ja joka päivä oli liikuntaa tai venyttelyä ja rentoutumista. Myös allasjumppaa olisi ollut joka päivä, mutta sujuvasti näin atoopikkona lintsasin uimiset. Miksi mennä altaaseen kun tietää, että iho ei tykkää vaan seuraavaksi saisin uida rasvapöntössä ja yrittää olla raapimatta ihoa. Ei kiitos...

Luennoista osa oli tosi hyviä ja mielenkiintoisia, mutta mukaan mahtui myös näitä tylsiä luentoja. Kuten luento tupakasta ja viinasta, joita kumpaakaan en käytä. Ihan kuin olisi palannut takaisin yläasteen terveystiedon päihdevalistukseen. Päivänselvää asiaa siis. 

Liikuntaryhmätkin oli ihan kivoja, mutta huomasin heti ekana päivänä, että kivut vain lisääntyi kun tein normaalia enemmän. Heti tuli hiki ja mitään ei jaksanut tehdä niin kuin ennen. Pitkät portaatkin oli jo rankat kävellä monta kertaa päivässä.

Jos jostain haluaisin valittaa, niin sanoisin että patjat oli ihan sieltä, ja syvältä.... Sama kuin olisi lattialla nukkunut. Ei sovi reumaatikolle yhtään. Jokapaikka kipeänä ja lihakset meni ihan jumiin.. (niin kuin ne ei jo ennestään olisi ollut kipiänä ja jumissa). Toinen asia oli hirvittävän kova ilmastointi. Kauhea veto joka paikassa. Koko kuntoutuksen ajan loppua kohden nivelkivut vain paheni. Perjantai aamulla kivut oli jo niin pahat, että en jaksanut tai saanut nostettua edes käsiä niin ylös, että olisin pystynyt edes vähän hiuksia laittamaan. Lyhyt tukka kun on aina aamulla pystyssä :D Totesinpa sitten vain peilille, että ei sitte suatana ja vetäsin pipon päähän ja lompsin aamupalalle.

Maanataina kuntoutukseen saapuessani oli ihan semmonen "normi" olo. Eli perus kivut ja väsymys joihin oli jo tottunut tai pikemminkin "turtunut". Mutta loppuvaiheessa sain sitten kuntoutuksessa keuhkoputkentulehduksen ja viimeisenä päivänä jouduin käymään kolme kertaa sydänfilmissä korkean sykkeen takia. Tulehdukseen aloitettiin antibioottikuuri ja sain yskänlääkettä. Sitten nousi kuume ja viimeisenä yönä en nukkunut ollenkaan. Leposyke oli koko yön 125-136, joten ei siinä saanut sitten oikein nukuttua, kun sängyssä maatessa tuntui siltä kuin vetäisi maratoonia. Sykettä koitettiin sitten madaltaa propraalilla ja parin annoksen jälkeen syke alkoikin sitten olla normaali. Kunnes se myöhemmin taas nousi.. Viimeisenä kuntoutuspäivänä en saanut liikuntaan osallistua ja muutenkin luennoille osallistuminen voinnin mukaan. 

Eli ei mennyt ihan niin kuin stömssössä. Kotiin palasin huomattavasti huonommassa kunnossa kuin olin kuntoutukseen mennessä. Kivaakin kyllä oli. Sai kavereita ja vertaistukea ja juuri tätä vertaistukea kuntoutuksesta lähdin hakemaankin. Oli ihana jutella jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärsi miltä musta tuntuu. Eikä ollut yksin. Joku muukin käy läpi tätä samaa kipuhelvettiä kuin minä. Tätä kun ei ihan oikeasti voi kukaan ihminen ymmärtää, joka ei näiden samojen asioiden kanssa paini. Ei täällä kotona ole ketään vertaistukea antamassa vaan yksin täällä ollaan tämän sairauden kanssa.

No mutta olihan siellä nyt hyvä ruoka!! :D Ja mahtava iso kirppis, mistä teki hyviä löytöjä. Ja ei se ideaparkkikaan kaukana ollut :) Sen reissun jälkeen kylläkin jalat huusi hoosiannaa.. 

Paljon tuli tietoa lisää. Uutta ja vanhaa. Kaikki hyödyllistä. Ruokavaliomuutosta tässä nyt sitten pitäisi alkaa yrittämään. Helpommin sanottu kuin tehty, koska suklaa!!! Koska peruna ja patonki ja suklaa... ja sitten vielä vähän suklaa ja viljat ja öö... no se suklaa!!

Kesällä olisi edessä toinen viiden päivän jakso. Saas nähdä selviääkö sieltä enää edes hengissä pois.. Jos, niin vuoden päästä marraskuussa olisi vielä kolmas jakso. 

Sain diagnoosiksi SLE:n

Koko kesän ja syksyn kuljin useita kertoja viikossa terveyskeskuksessa ja sairaalassa valittamassa kipujani. 11.8.2016 sain lähetteen reumatologille, mutta sinne saamani aika oli vielä kaukana tulevaisuudessa. 27.9.2016 Tämä johtui kuulemma siitä, että reumatologeja on todella vähän ja juuri nyt sairaalan reumatologeista toinen oli kesälomalla ja toinen pitkällä sairauslomalla. Myöskään yksityiseltä puolelta ei saanut aikaa reumatologille yhtään aiemmin. 

Oireet ja kivut vain pahenivat, jouduin lopuksi jäämään elokuun lopussa sairauslomalle. Useita kertoja joudin lähteä sairaalaan päivystykseen pahojen kipujen ja uusien oireiden kanssa. Päivystyksessä oli paljon ihania lääkäreitä ja hoitajia, jotka tosissaan pohtivat mikä voisi olla avuksi ja mikä minua vaivaa. Kaikki epäilivät, että minulla on SLE. Mutta siitä diagnoosin voisi antaa vain tähän erkoistuva lääkäri, joista molemmat olivat nyt lomalla. Joten päivystävillä lääkäreillä oli jokaisella sama virsi. Tätä epäillään, mutta kun ei olla erikoistuvia tällä osa-alueella niin määrätään uusia kipulääkkeitä. Lääkkeistä kokeiltiin Burana, Panadol, Miranax, Pronaxen, Para-tabs, arcoxia, panacodia ja tramalia. Kaikki näistä olivat tehottomia, paitsi pronaxen. Tämä lääke helpotti hetkeksi osaa kivuista, mutta jouduin tämän lääkken sitten lopettamaan, koska lääkäri pelkäsi munuaisten toiminnan lakkaavan. Lopuksi olin niin huonossa kunnossa, että sain lähetteen päivystykseen ja minua alettin paremmin tutkimaan. Tehtiin paljon eri kokeita ja kuvauksia. 

Kipulääkkeistä ei siis apua... Sitten astui kehiin kortisoni. Ensin kokeiltiin pientä annosta, mistä ei ylläripylläri ollut mitään hyötyä. Nostettiin annos kolminkertaiseksi ja PAM!!! Seuraavana aamuna huomasin, että kädet ja jalat alkaa taas pikkuhiljaa toimia, eikä sattunut ihan niin paljon kuin nukkumaan mennessä. Mahtava tunne, kun pitkästä aikaa pystyin kirjoittamaan kunnolla, tavarat pysyi käsissä vähän paremmin ja pystyin ottamaan taaperon syliin ja halata ilman, että sattui <3

Jo parissa viikossa, huomasin että tuo elämäni suurin sankari kortisoni, muuttui elämäni pahimmaksi viholliseksi. Lääkkeen sivuvaikutukset alkoivat näkyä ja vaikuttaa arkeen... Nyt olen syönyt noin 2 kuukautta kortisonia ja sen seurauksena olen saanut kannettavaksi +15kg painoa lisää ja näköni on sumentunut. Mahtavaa myrkkyä, kun poistaa kipua mutta se, mitä siitä saa vastineeksi ei ole yhtään kivaa. 

Reumatologin aika aikaistui kiireellisyyden vuoksi. 16.9.2016 pääsin lopuksikin reumalääkärin vastaanotolle. Ja sain diagnoosin, mitä kaikki olivat jo muutaman viikon epäilleet. Diagnoosi: SLE. Aloitettiin kortisonin lisäksi tähän sairauteen uusi lääke Oxiklorin. Tämä lääke ei kuitenkaan minulle sopinut, vaan vei lopunki näön. Se siis lopetettiin ja tilalle otettiin sytostaatti Trexane ja sen seuraksi foolihappo. Lisäksi täälä samalla sairaalareissulla valitin pohkeessa olevaa kovaa särkyä ja epäilin vertulppaa. Ensimmäinen pikaultra köppäisillä laitteilla ei sitä löytänyt, mutta vaadin saada lähetteen kunnoliseen ultraan ja sieltähän se tukos löytyi.. Tähän sain xarelto nimisen lääkkeen, jota syön nyt vielä 4 kuukautta. 

Sytostaatti aloitettiin ensin pienillä annoksilla 5mg/vk. Annosta nostettiin pikkuhiljaa ja koitettin saada hoitovaste, eli lääke tehoamaan. Lopuksi kun pääsin siihen viikkoon, että olisin saanut lääkkeen nostaa 20mg:aan, sairastuin keuhkokuumeesen 22.10. tähän sain antibiootin. Sääntö kuitenkin on, että sytostaattia ja antibioottia ei saa käyttää yhtäaikaa, joten jouduin laittamaan sytostaatin tauolle. Ei siis hoitovastetta vieläkään. Sain kärsiä keuhkokuumeen kotona, koska olen nuori ja mukamas hyvässä kunnossa... No olihan se mukavampi kotona sairastaa kuin maata sairaalassa. Keuhkokuumeen aikana sain yskittyä myös kylkiluuni murtuneeksi. Ei sitten yhtään kiva tunne.

Jatkuvien päänsärkyjen ja näköhäiriöiden takia jouduin taas päivystykseen ja sieltä sain diagnoosiksi SLE:n aiheuttama aurallinen migreeni. Ennestään minulla on jo basilaarimigreenistä diagnoosi. Tähän sain estolääkkeeksi triptyliä, jota otetaan päivittäin estolääkkeenä auralliseen migreeniin. 

9.11.2016 sain taas aloittaa sytostaatit. Ensin 15mg jonka ansiosta vietin yöni vessassa pönttöä halaillen. Lääkkeestä tuli todella huono olo ja kylkiluumurtumakin vain paheni niin rajun oksentelun takia. Seuraavana päivänä olo onneksi alkoi helpottamaan. 16.11. sain nostaa annoksen vihdoin 20mg ja huonovointisuus jatkui, mutta ei onneksi yhtä pahana kuin edellisellä viikolla. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan... 

Labratuloksien mukaan sytostaateista ei ole ollut vielä mitään hyötyä. Vieläkään ei siis ole hoitovastetta... Pian olisi tarkoitus taas koittaa laskea kortisonin annostusta pienemmäksi, jos vaikka pienemmällä annostuksella pärjäisi. Viimeksi kun sitä kokeiltiin, niin yön aikana kaikki kivut palasivat todella pahoina takaisin. Aamulla heräsin ja totesin, että en voi liikkua. Mieheni oli jo ehtinyt lähteä töihin, joten olin silloin kahden taaperon kanssa kotona. Kovalla työllä, tuskalla ja itkulla sain käännyttyä sängyssä toisin päin ja sain napattua yöpöydältä puhelimen. Jouduin siis soittamaan aamulla omalle äidilleni, että tulisi apuun. En päässyt itse sängystä ylös. Taapero heräsi ennen kuin äitini ehti tulla apuun ja sisukas pieni neiti otti minua käsistä kiinni ja auttoi minut istumaan sängynlaidalle, toi minulle villasukat ja neuletakin :) Yritimme mennä alakertaan, mutta matka tyssäsi hyvin lyhyeen. Kovien kipujen takia minulta meinasi taju lähteä. Odottelimme siis äitiäni, joka tulikin pian apuun. 

Muutama viikko vielä katsotaan, josko sytostaatista olisi apua, mutta jos ei , niin sitten kuulemma siirrymme biologisiin lääkkeisiin. 

Ensi viikon maanantaina minulla alka kuntoutus Kangasalalla. Kuntoutus kestää 5 päivää. Saan viettää siellä synttärini ja nimpparit. En sitte tiedä kuinka kuntoutus sujuu kun edelleem koitan keuhkokuumeesta toipua ja kylkimurtuma edelleen pahasti vaivaa. Sen näkee sitten.

Kun olin pieni, ehkä viisi vuotias, näin kaupassa miehen, joka oli mielestäni pukenut aivan liikaa vaatetta ylleen. Miehellä oli yllään, takki, farkut, kaulassa huivi, sormikkaat, ja nahkakengät. Syy miksi tämä aiheutti itselleni niin suurta ihmetystä, oli se, että silloin oli kesän kuumimpia päiviä. Itselläni taisi olla jokin hellemekko päällä.

Kysyin äidiltäni tämän nähtyäni, että miksi tuolla miehellä on noin paljon vaatetta? Eikö hän tiedä että nyt on kesä? Äiti vastasi kysymykseeni ja kertoi, että joillakin ihmisillä voi olla sellainen sairaus, että heidän pitää suojata itsensä auringonvalolta. 

Tämän kuultuani olin aika kauhuissani. Kysymyksiä pyöri pienessä päässä. Eikö hänen tule kuuma? Eikö hän voisi uida jos aurinko paistaa? Miten hän pystyy olemaan ulkona näin kuumalla? Mitä tapahtuu jos hän on ulkona ilman tuota takkia? Olin aika järkyttynyt. Asiaa vielä päivän aikana pohtiessani tulin siihen tulokseen, että tuon miehen pitäisi syödä paljon jäätelöä, ehkei sitten olisi niin kuuma. Olin onnellinen, että minulla ei ollut tuollaista sairautta vaan sain leikkiä pihalla hellemekko päällä ja nauttia auringosta ja kesästä.

Nyt noin 20 vuotta myöhemmin asia on kuitenkin toisin... Nyt minä olen se henkilö, joka kulkee kesät auringonvalolta piilossa. 

Alkukesästä vielä kuljin pihalla lyhythihainen päällä, mutta en enää, koska sillä oli aika ikävät seuraukset. Sain aurinkoihottuman, joka vain pahenee ja leviää vaikken auringossa ole pitkiin aikoihin enää ollutkaan. Ensin sitä oli vain käsissä, mutta ihottuma on nyt levinnyt, selkään, kylkiin, rintakehään ja kasvoihin. 

Aurinkoihottuma taitaa tosin olla tämänhetkisistä murheista pienin. 

Tällä hetkellä painin mm. sappivaivojen ja allergiakohtausten kanssa. Jokin vielä tuntematon asia aiheuttaa allergiakohtauksia, joiden takia naama paisuu ja hengitystiet tukkeutuvat. 

Saapivaivat ja allergiatkin ovat vielä "pieniä" ongelmia elämässäni tällä hetkellä. Juuri nyt kuljen tutkimuksissa reumapolilla SLE:n takia. Tämä on aiheuttanut sen, että lähes kaikkia niveliä särkee yötäpäivää. Pahoina päivinä en voi kirjoittaa, en virkata enkä kutoa. En voi enää juosta lapseni kanssa kilpaa autolle tai autolta kotiovelle. En pysty pitämään lastani sylissä jos en istu. On myös päiviä, etten voi pitää kenkiä jaloissa särkyjen takia. Jos sormien nivelet ovat kipeät, en voi pitää lastani kädestä tai en saa turvaistuimen lukkoa auki.

Edellä mainittujen lisäski minulla on myös perhosihottumaa, suussa haavaumia, anemia, hiukset tippuu päästä ja verikokeiden arvot päin mäntyä.. Väsymys on myös suuri valvottujen öiden takia.

Seuraavat viisi viikkoa kuljen vähintään kerran viikossa sairaalassa erilaisissa kokeissa ja testeissä SLE:n takia.

Vaikka tämä kaikki on ihan suoraan sanottuna perseestä.. Koitan silti keksiä positiivisia juttuja elämääni ja tehdä kipujen salliessa kivoja juttuja. Esimerkiksi tälläisiä juttuja:

Vihdoin sain haluamani tatuoinnin korvaan :)

Onneksi nivelsärky on välillä vain jakojen nivelissä. Silloin kun sormet ja kädet voi paremmin, on kiva leipoa tai ommella. Tällä viikolla sain tehdä tilauksesta tällaisen kakun. Näitä on sitten kiva tehdä :)

masukakku :)

Leipomuksia ja remppaa

Heinäkuuhun mahtui kahdet synttärijuhlat. Meidän neidin 3v juhlat ja muorin 80v juhlat. Siis leipomista oli taas tiedossa. Viikko ennen pienemmän sankarin juhlia, päätettiin jatkaa remppaa, joka tehtiin aiemmin jo alakerran osuudelta. Nyt remppaa jatkettin yläkerran parvekkeella, josta kosteusvaurio oli alkunsa saanut. Mies tuhosi parveketta ja itse sain kuningasidean repiä makuuhuoneen tapetit pois. Parveke purettiin, mutta juuri nyt se ei edisty, koska jälleen odotellaan vakuutusyhtiön kommentteja. 

Makuuhuoneen tapetit oli joku joskus laittanut kiinni ihan jollain muulla kuin liisterillä :( Tapettien poistamiseen kului aikaa kolme päivää, mutta lopuksi päästiin laittamaan uutta tapettia seinille. Mies tapetoi ja minä suunnittelin uutta sisustusta makuuhuoneeseen ja siivosin juhlia varten. Navetan vintillä tonkiessani löysin vanhan kuluneen oven ja siitä tehtiin meidän uusi sängynpääty :)

Vintiltä löytynyt ovi.

Pesin ja putsasin oven ja rapsuttelin irtonaiset maalit pois. Mies teki oveen jalat ja ovi pääsi paikalleen.

Sängynpääty

Vielä olisi tarkoitus laittaa hylly ja jotain koristeita päädyn yläpuolelle. Kun vain ehtisi :)

Juhlien tarjottavat

Tällä kertaa meillä oli tällainen tarjoilu. Amerikkalainen juustokakku, täytekakku, tonnikalapiirakka, porkkanamuffinsseja. Lahjasaalis oli jälleen huima ja tämä äiti tykkäsi erityisesti vaatelahjoista :)

Viikko näistä juhlista, oli 80v juhlat, joihin minä sain hommakseni leipoa täytekakun. Meidän mummuska tykkää kutoa sukkia ja lapasia ja juuri tästä syystä, kakun teema on se mikä on :)

Kakkukoriste

Tein ihan perus täytekakun, jossa oli välissä masikkaa, kermaa ja banaania. Päällä kermavaahtoa ja omasta pihasta kerättyjä vadelmia ja punaherukoita. 

Tämän jälkeen sain elämäni ensimmäisen kakkutilauksen facebookin kautta. Tänä aamuna heräsin aikaisin ennen muita ja valmistin aiemmin tällä viikolla tilatun kakun. Täytekakku, jonka välissä on mansikkatäyte ja päältäpäin kakku näyttää tältä.

Pienelle sankarille synttärikakku.

Kakun valmistaminen tällä säällä oli haastavaa.. Sisällä oli lämmintä 27 astetta, joka teki sokerimassan käsittelysta todella hankalaa. Mies lähti aamulla oman isäni kanssa moottoripyöräilemään, joten tämä tarkoitti sitä, että keittiössä hääräsi mukana pikkuleipuri... :D Vaikeuksista ja hidasteista huolimatta, olen suht tyytyväinen lopputulokseen. Onneksi on olemassa Muumit, joihin pikkuleipuri jaksoi aina välillä keskittyä :)

Huomenna taaperosta tulee vesseli, kun neiti aloittaa taas kesän jälkeen hoidon vesselien ryhmässä. Meillä on miehen kanssa vielä ensi viikko lomaa. Tehdään siis vähän remppaa, mies piirtää ja tekee tatuointeja. Toivottavasti ehdittäisiin vielä toisen kerran tänä kesänä lähteä yhdessä moottoripyöräilemään johonkin vähän kauemmaksi.

Vasta yksi reissu tälle vuodelle takana.

Juhannus 2016

Juhannussuunnitelmat meni uusiksi, kun mummu ja paappa ilmoittivat ottavansa taaperon mukaansa reissuun. Torstaina päikkäreiden jälkeen vein pikku neidin ja autoni mummulaan ja kolmikko lähti juhannusta viettämään ensin mökille ja seuraavana päivänä Tampereelle Koiramäkeen. Itse jouduin ajamaan kotiin paapan autolla. Tämä parin kilometrin matka oli yhtä tuskaa... Automaatti muuttui manuaaliin, auto oli kirpun kokoinen, ei ilmastointia ja valotkin piti muistaa laittaa päälle :) Nykivää ajoa ja vaihdelaatikossa asui sorsa... 

Kun pääsin kotiin, oli jotenkin höntti olo. Oli hiljaista ja kummallista. Neiti on ehkä pari kertaa vuodessa pois enemmän, kuin muutaman tunnin, joten tämä oli taas niin outoa. Olisi saanut rentoutua ja olla vain, mutta jotenkin ei osannut. Käytiin siinä sitten Seinäjoella hakemassa leffailtaan Makuunista karkit. Yölläkään en saanut nukuttua kunnolla, kun viereisessä huoneessa ei nukkunut kukaan. Aamulla heräsin aikaisin siivoamaan ja laitamaan paljua ja saunaa iltaa varten kuntoon. 

Onneksi ei kovin paha ikävä ehtinyt syntyä, kun mummu laittoi monta kuvaa neidin tekemisistä. 

Koiramäen juhannus

Muutaman kerran on ollut mahdollisuus neidin päästä ratsastamaan, mutta aina kun olen meinannut nostaa satulaan, alkaa hirviä huuto ja potkiminen. Paapan kanssa oli kuitenkin uskaltautunut hevosen selkään :)

Taapero saapui kotiin perjantaina noin kuuden aikoihin. Sen jälkeen hain veljen ja tämän tyttöystävän meille illaksi juhannusta viettämään. Saunomaan ja paljuun. 

Meidän juhannusmaisemat.

Hauskinta taisi taaperon mielestä olla ampua paljussa ollessa kummisetää(veljeäni) vesipyssyllä. 

Äiti ja tytär

Juhannusta edeltävänä maanantaina, käytiin kiertämässä Seinäjoella kirppiksiä. Yhden kirppiksen edessä myytiin jättisaippukuplien tekoon sellaiset tikut ja taikajauhetta, millä kuplista tuli kestävämpiä ja isoja. Tämmöinenhän oli tietysti aivan pakko ostaa :D Näitä me sitten illalla tehtiin porukalla.

Hyvää ruokaakin siinä illalla/yöllä tehtiin, mutta miesväki oli körmähtänyt sohvalle jo puoliltaöin, joten miesten ruokailu jäi vähäiseksi :D Jäipä meille likoille enemmän. Kun miehet luovutti jo niin ajoissa, jäi illanvietto odotettua lyhyemmäksi. Näin jälkikäteen se ei kuitenkaan yhtään haitannut.

Lauantai vietettin mökillä, lähes samalla porukalla. Isi teki päivällä tatskaa, joten isi tuli myöhemmin moottoripyörällä perässä. Muut lähdimme ajelemaan mökille, jossa mummu ja paappa jo olivat.

Mökillä grillattiin, ajeltiin mönkijällä, lämmitettiin saunaa ja hätisteltiin naapurimökin isoja koiria pois meidän mökin pihalta. Lyhyesti, hyvä seura, hyvä ruoka ja rantasauna! 

Saunalle vettä hakemassa :)

Tämän illan oon fiilistellyt sohvalla ja nauttinut tänään leivotusta pullasta ja hiljaisuudesta, kynttilöiden valosta. Tänään oli känkkäränkkäpäivä meidän neidillä, siksi hiljaisuus on niin ihanaa just nyt :)

Oli vuodenaika mikä vain, meillä poltetaan aina kynttilöitä.

Loppuviikolla seinäjoella on provinssi ja olen lupautunut sinne kökkimään perjantaiksi. Jännää! Ja lauantaina sitten provinssiin asiakkaan roolissa.

Juhlia ja uusia askarteluja

Vähän aikaa sitten juhlittiin ylppäreitä ja valmistuneita. Tälle vuodelle ei osunut yksiäkään lakkiaisjuhlia, mutta yhdet valmistujaiset saatiin juhlia tänä vuonna. 

Pikkuveli valmistui rakennusalalta ja jo viime jouluna ilmoitin, että haluan tehdä näihin pippaloihin kakun. Suunnittelin kakkua kauan, mutta tekovaiheessa totesin, että olisi pitänyt suunnitella lisää :D Muutama tunti lisää aikaa ja oma rauha, olisivat olleet tarpeen... Mutta pikkuveli oli tyytyväinen kakkuun, niin eikös se ole tärkeintä? :) Siitä huolimatta, mun leipurin ura saa loppua tähän.

Timpurille Makitakakku.

Kakkuun upposi aikaa 4 tuntia. Veikkaan, että aikaa olisi mennyt vähemmän jos keittiössä ei olisi häärännyt innokas 3v. apukokki :D Lisäksi tein myös porkkanamuffinsseja, ja niistä tuli taivaallisia! Niin hyviä, että sinä päivänä ei todellakaan mietitty vyötärönympärystää...

Pikkuveljen koristelemat porkkanamuffinssit :)

Mutta mullapa alkoi loma kesäkuun alussa!! Ja tämä loma kestää elokuun alkuun asti. Koulunkäynninohjaajalla on aika mukavan pituiset lomat, paitsi jos tekee kesällä jotain muuta työtä. Itse en etsinyt kesäksi töitä, vaan ajattelin viettää kesän kotona meidän taaperon kanssa ja onhan meillä täällä tilalla hommaakin. Ensi viikolla meille on tulossa kissanpentu, jonka neiti on jo nimennyt Pippuriksi. Ehkä me ei muuta tehdäkkään, kuin hoideta pientä Pippuria :)

Tämä viikko on oltu jo taaperon kanssa kotona ja mies töissä. Taaperon päikkäreiden aikaan houkutti itseäkin mennä päikkäreille, mutta mieli teki askarrella uusia juttuja. Ehtiihän sitä myöhemminkin nukkua.

Kauan on ollut suunnitelmissa tehdä betonisaappat. No, näistä ei tullut betonisaappat, vaan lattiatasoitesaappat :D Tasoitetta jäi monta säkkiä yli keittiön rempasta, ja mies ehdotti, jos kokeiltaisiin tehdä saappaat siitä. Saappaat ostin kirpputorilta, kun en raaskinut taaperon pieneksi jääneitä kumppareita tähän tuhota. Kotimatkalla alkoi omatunto kolkuttelemaan... Nyt jäi joku pieni lapsi ilman kumppareita, kun minä haluan nyt nämä kumisaappaat tuhota askartelussa :( Mutta kivathan näistä tuli, kun vielä vähän koristeli :)

"betonisaappaat"

Kirpparilta löytyi myös pieniä söpöjä lasipulloja joihin lisäsin vain uudet pitsinauhat. Yksinkertaiset, mutta ihanat. Vielä kun löytäisivät paikkansa.

Tämän viikon askarteluihin mahtui pahvisten kirjainten päällystämistä vanhan kellastuneen kirjan sivuilla, Petteri Kaniini kaulakoru ja perhosia.

Pahviset kirjaimet ostin askartelukaupasta. Samasta kaupasta ostin jo aiemmin läpikuultavaa vedenkestävä liimalakkaa. Ensin levitin liimalakkaa pahvisiin kirjaimiin ja sen jälkeen laitoin liimalakan päälle kirjan sivuista leikattuja palasia. Palasten päälle levitin vielä kerroksen liimalakkaa ja jätin kuivumaan. 

Kirjaimia koristamaan tein vielä perhoset. Perhoseen on käytetty kolmea erilaista kuviopaperia. Keskelta paperit on liimattu yhteen ja lopuksi siipiä vähän taitettu, että perhosen siipien eri paperit näkyisi hyvin.

Tilasin netin ihmeellisestä maailmasta korupohjia ja lasikapusseja. Mietin minkä kuvan haluaisin koruun laittaa. Jonkin josta pidän, jonkin vähän "lapsellisen", suloisen ja minun näköisen, jos tiedätte mitä tarkoitan..

Tällainen siitä tuli. Olen aina pitäny Beatrix Potterin saduista ja vähän aikaa sitten taas katsoin taaperon kanssa näitä ihania satuja. Petteri Kaniini on äidin ja tyttären suosikki :) Varmaankin saan tehdä toisen samanlaisen, koska tytärhän tämän jo omi itselleen :)

Tämä viikonloppu on siitä harvinainen, että mies ei ole tehnyt tänä viikonloppuna ollenkaan tatuointeja. Tähän on syynä torstaina tehty leikkaus. Ollaan siis saatu taaperon kanssa passata isiä nämä pari päivää :) 

Huomenna kuitenkin lähdemme katsomaan koko perheen voimin sukuun syntynyttä uutta tulokasta. Neidin kanssa pitikin siis tänään mennä ostoksille ja ostaa tulokkaalle vauvalahja. Kerättiin tälainen tarvikekori. Kori sisältää mm. kosteuspyyhkeitä, kylpyvaahtoa, vanupuikkoja, perusrasvaa, lelun ja kirjan. Askarreltiin myös kortti, mutta kortin loru on vielä keksimättä. 

Katsotaan kuinka meillä saadaan nukuttua pari seuraavaa yötä. Neiti jännittää huomista vauvatapaamista aikalailla. Luulen, että seuraavakin yö menee levottomasti, koska Pippuri saapuu meidän tiluksille maanantaina. 

Vihdoin valmista!!!

Viime kuukaudet ovat kuluneet remontia tehden, itseämme teloen ja sairaalassa rampaten. Mutta nyt vihdoinkin olohuoneen remontti on valmis!! :) 

Hiihtolomalla remontti aloitettiin repimällä vanhat tapetit pois ja tarkoituksena oli laittaa vain uudet tapetit tilalle. Tämän piti ola halpa, pieni ja nopea remontti, mutta kuinkas sitten kävikään...

Ennen remonttia

Ennen remonttia meidän olohuone näytti tältä. Aika kamalalta... Mutta tältä meidän olohuone näytti, kun tupa ostettiin. Tähän kuvaan mennessä ei ole olohuoneelle tehty muuta, kuin maalattu ruskea tiilimuuri valkoiseksi. Muuten olohuone on alkuperäisessä kunnossa.

Tällainen ylläri paljastui välikatosta vanhojen kattopaneelien alta.

Niskoja oli lahonnut poikki ja välikatto oli homeessa. Pahalta se näytti mutta ei siinä itku auttanut. Ihme, ettei yläkerta ollut jo pudonnut niskaan.. Katto kun oli ihan notkolla ja ulkoseinän vierestä oli kaksi niskaa mennyt poikki ja kaksi niskaa lahonnut tomuksi.

Nopeasta remontista tuli pitkä ja uuvuttava. Onneksi saatiin kuitenkin apua, ettei tarvinnut yksin yrittää pienen taaperon kanssa.

Eristyksessä...

Vahinkoalue eristettiin ja katto avattiin. Poistettiin kaikki laho ja homeinen.. Purkamisessa oli kova homma ja vaikka alue eristettiin hyvin, pölyä oli silti joka paikassa. 

Joka vaiheesta piti lähettää vakuutusyhtiölle kuvia ja saada heidän hyväksyntänsä jatkaa remonttia eteenpäin. Se mikä itseäni koko remontissa ärsytti eniten, oli se, että vakuutusyhtiöllä ei tuntunut olevan mikään kiire tehdä päätöksiään. Kun katto oli avattu, oli sisällä aamuisin vain 13 astetta lämmintä. Tämäkään tieto ei saanut vakuutusyhtiön toimintaan lisää vauhtia. Onneksi meillä on takka ja leivinuuni, joilla saatiin edes vähän lisää lämpöä tupaan. 

Lopuksi saatiin poistettua kaikki tarvittavat pois ja saatin lupa alkaa rakentaa uutta ja tällainen meidän uudesta olohuoneesta sitten tuli :)

Valmista tuli

Kaikki, paitsi lattia meni uusiksi. Tällaiseksi muuttui meidän olohuone, vaikka tarkoitushan oli vaihtaa vain ne tapetit, mutta onhan tämä nyt paljon parempi ja just mun näköinen :) 

Katon hirsipalkit

Mies nikkaroi tuollaiset hirsipalkit kattoon ja vähän muuallekkin. Aluksi olin vähän sitä mieltä, että en halua tuommoisia uuteen valkoiseen kattoon, mutta nyt oon niin rakastunut noihin palkkeihin.

Linnunpönttö ilmestyi seinälle.

Ennen seinällä oli tavallinen lista tuossa tapetin ja tiilimuurin välissä. Nyt se korvattiin valkoisella hirsipalkilla ja vihdoin mun linnunpöntöstö tehty valokin löysi paikkansa.

Aina oon ollut sitä mieltä, että remontointi on avioerohommaa, mutta tästäkin katastrofista vain selvittiin ehjin nahoin. Toki, vielä olisi edessä parvekkeen purku ja uuden terassin rakentaminen paljun ja pihasaunan yhteyteen...

Ei täällä mitään ole

Nämä sanat kätilö sanoi meille tasan neljä vuotta sitten. 

Vuonna 2012 odotimme esikoistamme, Nyyttiä. Koko raskausaika oli kamala. Olin koko ajan väsynyt, huonovointinen ja suurimman osan päivästä saatoin viettää sängyssä lepäämässä. 

Raskaus oli jo reilusti yli puolivälissä, kun oli taas aika ultraan. Siihen saakka olin kulkenut yksin neuvolassa ja ultrassa, mutta sillä kertaa mieskin pääsi mukaan ultraan. Oltiin molemmat innoissamme, sillä kätilö oli vähän lupaillut, että tällä kertaa näkisi tulokkaan sukupuolen. Edellisillä kerroilla nyytti oli huonossa asennossa, eikä selvyyttä tulokkaasta saanut. 

Odottelimme aulassa onnellisina ja tietämättöminä siitä, mikä meitä pian odottaisi. Tuli meidän vuoro ja innoissamme kyseltiin jo, että kumpiko sieltä oli tulossa. Kätilö pyysi odottamaan hetken, että näkisi. Odotettiin ja katsottiin näytöstä kuvaa nyytistä. Kätilön ilme oli tuima eikä hän puhunut sanaakaan. Näyttöä katsellessani huomasin, ettei nyytti liikkunut ollenkaan. Siinä vaiheessa alkoi omaltakin naamalta jo hymy hyytyä ja kysyin kätilöltä, että onko siellä kaikki hyvin. Hetken hiljaisuden jälkeen kätilö sanoi, ettei täällä mitään ole. Ei täällä ole ketään hengissä.

Tämän kuultuani, olin hetken hiljaa. Sitten pyysin katsomaan vielä uudestaan, mutta liikettä ei ollut, eikä sydänääniä kuulunut. Kätilö sanoi, että joskus näitä tapahtuu ja että menisimme nyt heti lääkärille vielä tarkistamaan tilanteen. 

Olin aivan shokissa. En saanut sanotuksi mitään, en kuullut mitään. päässä vain pyöri kätilön sanat, ettei nyytti ollut enää hengissä. Olin aivan ilmeetön, enkä edes oikein tajunnut asiaa. Kätilö puhui miehelleni jotain ja antoi ohjeita mihin pitäisi mennä ja lähti viemään minua lääkärille tarkistettavaksi. Kuljin kätilön perässä jonnekkin.. En tiennyt edes itse missä olin. Kätilö laittoi minut huoneeseen missä ei ollut ovea ollenkaan. Vain verho joka erotti huoneen käytävästä. 

Muistan että hetken istuin vain hiljaa, kunnes tilanne alkoi selkeytyä itsellenikin ja romahdin täysin. En voinut kuin itkeä ja kysyä itseltäni, että miksi? Miksi minä? Miten näin voi käydä? Tuntui vain, että sydän pysähtyy enkä saa henkeä. Oloa ei helpotanut yhtään se, että käytävältä kuului vastasyntyneiden vauvojen itkua ja onnellisten äitien puhetta, kun lykkäsivät vauvoja sängyissään. Juuri kun kuuli, että on menettänyt omansa, tämä vain pahensi oloani.

Pian miehenikin tuli huoneeseen ja hetken vain halasimme ja itkimme. Sitten mieheni meni soittamaan vanhemmillemme suru-uutisen. Itse en olisi pystynyt soittamaan. 

Tunnin saimme odottaa kuunnellessa vastasyntyneiden itkua, kunnes minusta otettiin verikokeet ja pääsin lääkärille uudellen ultrattavaksi. Tulos oli kuitenkin sama. Lääkäri vain esitti asian vähän hienotunteisemmin kuin kätilö. 

Olin kuin jossain sumussa. Lääkäri selitti jatkosta, mutta en itse oikein pystynyt kuulemaan mitään. Olin kuitenkin jo vähän rauhoittunut, enkä itkenyt enää. Havahduin lääkärin puheisiin raskauden käynnistyksestä ja siitä, että nyt saisi ottaa käynnistävät lääkkeet ja tulla parin päivän päästä takaisin synnyttämään. Nostin pääni ja kysyin että mitä! Tarkoitatko oikeasti, että joudun synnyttämään kuolleen vauvan! Näin asia valitettavasti oli. Itku alkoi uudestaan. 

Saimme nipun ohjeita ja lääkkeet mukaan. Sitten meidät lähetettiin kotiin odottamaan, kunnes parin päivän päästä piti mennä takaisin.

Ne kaksi päivä kotona olivat kamalia. Olisin halunnut heti takaisin sairaalaan. Onneksi synnytys käynnistyi kuitenkin hyvin nopeasti ja kaikki oli pian ohi. Olo oli kamala mutta silti helpottunut, kun synnytys oli vihdoin ohi. Kaksi yötä jouduin kuitenkin olemaan sairaalassa tarkkailussa. 

Ihana kätilö teki meille tällaisen muiston.

Tästä kaikesta on jo neljä vuotta aikaa. Vielä en osaa sanoa, voiko tästä koskaan toipua, mutta unohtaa ei voi koskaan. Tietyt päivät vuodessa on vaikeita. Edelleen joskus tulee päiviä, jolloin kaikki muistot tulee mieleen, on pahamieli, ikävä ja itkettää. Tämän kaiken kanssa oppii kuitenkin elämään. 

Myöhemmin selvisi, että minulla on fosfolipidivasta-aineoireyhtymä. Tämän sairauksen seurauksena nyytti menehty istukan infarktiin. 

Onneksi nykypäivän hoitokeinoista saatiin apua ja reilu vuosi tästä, meille syntyi pieni prinsessamme. 

Prinsessoja ja heinäseipäitä

Tässä taannoin ompelin yhtä voimisteluasua. Mallia katsoin asiakkaan edellisestä puvusta ja kun meidän pieni prinsessa näki malliasun, oli neiti ihan myyty. Tottakai neiti halusi heti itselleen prinsessamekon ja tietysti ison ja vaaleanpunaisen :) Ei siinä siten auttanut kuin tehdä prinsessalle prinsessamekko.

Tilattiin kankaat yhdessä netistä ja heti kun kankaat tuli, alkoi välittömästi ison HUOM! ISON vaaleanpunaisen prinsessamekon valmistus.

Tällainen siitä sitten tuli.

Neiti oli niin onnellinen, ettei mekkoa olisi saanut ottaa ollenkaan pois. Äiti sai aika kauan taivutella, että sai puvun pois ja yöpuvun päälle nukkumaan mennessä.

Prinsessa lähettää pusut kameralle.

Olohuone on taas tällä viikolla saanut uutta ilmettä ja uusia juttuja. 

Varastossa on lojunut kaksi isoa peilin kehystä. Peilit on molemmista mennyt rikki, niin olen säästänyt kehykset jos niistä joskus jotain keksisi tehdä.

Toinen kehys pääsi nyt käyttöön. Hain paikallisesta agrimarketista kanaverkkoa ja kiinnitin verkon kiinni kehykseen. Verkkoon saa nyt sitten ripustaa kaikkea kivaa. Kun vain keksisi, että mitä :)

Pitkään olen jo haaveillut, että pitäisi saada sisälle heinäseipäistä tehdyt tikkaat. No nyt on tikkaat tehtynä :) Jouluna ostin sisustamista varten ledi-jouluvaloja ja nyt yksi niistä pääsi käyttöön. Nauha yksistään oli tylsä, joten sitä piti vähän tuunata! Katselin kivan kuvan ja tulostin sen normaalille tulostuspaperille. Sitten taittelin paperista jokaiseen lediin pienet söpöt kuutiot. 

Tikkaat, valot ja sydämet.

Kuutiot.

Ihan vahingossa prinsessamekkokuvista tuli niin ihania, että niistä piti tulostaa isot kuvat ja kehystää heinäseipäillä. Vielä kun saisi tämänkin seinälle.

Ensimmäinen valmis. Jatkoa luvassa.

Ideoita olisi vaikka millä mitalla ja sormet syyhyää jo tekemään lisää kaikkea ihanaa sisustamiseen liittyvää, mutta tälle pävälle saa askartelut riittää... Joten nut elokuvaa ja herkuttelua kullan kanssa. Tänään herkutellaan texas pete wingseillä ja dipeillä :)